
Leishmaniaasi
Taudinaiheuttaja
Leishmania infantum -alkueläin
Vektori
Hietasääsket (Phlebotomus-suku)
Esiintyminen
Leishmania infantumin levinneisyys jäljittelee Phlebotomus-sääskien levinneisyyttä ja niitä esiintyy kotoperäisenä esimerkiksi Portugalissa, Espanjassa, Etelä-Ranskassa, Italiassa ja Romaniassa. Vektorina toimivat hietasääsket ovat aktiivisimmillaan hämärän aikaan ja elävät hyvin paikallisesti sillä alueella, missä syntyvät. Pohjoisemmassa Euroopassa Suomi mukaan lukien on tavattu leishmanioosia tuontikoirilla ja kuvattu yksittäisiä tapauksia, joissa leishmania on tarttunut koirien välillä ilman vektoria.
Tartunta
Leishmaniat lisääntyvät koirien valkosoluissa (makrofageissa) kahtiahalkeamalla, minkä jälkeen solut hajoavat ja leishmaniat pääsevät infektoimaan uusia valkosoluja. Hietasääsket saavat näitä amastigooteiksi kutsuttuja muotoja ruuansulatuskanavaansa verenimemisen yhteydessä. Amastigootit vapautuvat makrofageista hietasääsken ruuansulatuskanavaan, käyvät läpi sarjan muodonmuutoksia, monistuvat ja muuttuvat hännällisiksi solunulkoisiksi promastigooteiksi. Hietasääsken suuosista nämä infektiiviset muodot pääsevät koiraan (tai kissaan tai muuhun nisäkkääseen) naaraspuolisen hietasääsken syljen mukana sen seuraavan ruokailun yhteydessä. Kehitys vektorissa (hietasääskessä) on lämpötilariippuvainen ja kestää 7–14 vuorokautta lämpötilan ollessa yli 18°C. Leishmania infantum voi tarttua myös eritteiden mukana puremien yhteydessä, suoraan emältä jälkikasvulle tai infektoituneelta urokselta terveelle nartulle parittelun yhteydessä.
Taudinkuva
Leishmaniaasin taudinkuva jaetaan kolmeen eri muotoon, kutaaniseen (ihoon liittyvä), mukokutaaniseen (limakalvoihin liittyvä) ja viskeraaliseen eli sisäelimiin liittyvään muotoon. Koiralla esiintyy yleisimmin sekä kutaanista että viskeraalista muotoa ja koiran infektiota edeltävä immuunipuolustuksen taso vaikuttaa eniten siihen, puhkeaako tauti lainkaan, jääkö se subkliiniseksi eli piileväksi vai sairastuuko koira kliiniseen, eli oirein havaittavaan tautiin. Myös koirarotujen välillä ja geneettisellä taustalla on havaittu olevan merkitystä infektioherkkyydelle. Immunosupressiivinen eli puolustusjärjestelmää heikentävä lääkitys tai muut samanaikaisen sairaudet voivat laukaista piilevän leishmaniaasin kliiniset oireet. Oireet puhkeavat yleensä 3–7 kuukautta infektiosta ja leishmaniaasin esiintyvyyden on raportoitu olevan korkein alle 3- ja yli 8-vuotiailla koirilla.
Leishmaniaasin kliiniset oireet ovat todella monimuotoiset, yleisimpiä löydöksiä ovat ihomuutokset ja erilaiset silmäsairaudet ja paikallisesti tai yleisesti suurentuneet imusolmukkeet. Kliinisesti oireilevista koirista yli puolella on ihomuutoksia, kuten ihon kuoriutumista ja karvanlähtöä joko koko vartalon alueella tai rajautuen pään, korvien ja raajojen alueelle. Muita iho-oireita voivat olla mm. erilaiset paikalliset ja monipaikalliset ihotulehdukset. Viskeraalisen muodon yleisimpiä kliinisiä oireita ovat laihtuminen, rasituksensietokyvyn heikkeneminen sekä lisääntynyt juominen ja virtsaaminen. Jotkin koirat laihtuvat, vaikka niillä olisi hyvä ruokahalu. Leishmaniaasiin voi liittyä myös nenäverenvuotoa. Taudinkuvan äkillinen paheneminen liittyy usein krooniseen munuaistulehdukseen ja kroonisen munuaisten vajaatoiminnan ajatellaan olevan yleisin leishmaniaasiin sairastuneen koiran kuolinsyy.
Ehkäisy
Lemmikin suojaaminen hietasääskiä vastaan tapahtuu tehokkaimmin välttämällä ulkoilua hämärän aikaan ja käyttämällä hietasääskiä karkottavia valmisteita (mm. Scalibor ja Seresto pannat, Vectra 3D ja Bayvantic paikallisvaleluliuokset). Leishmaniaa vastaan on olemassa rokotteita, mutta niitä ei ole saatavilla Suomesta. Rokote ei estä tartuntaa, mutta lievittää taudin oireita. Ensimmäinen annos voidaan antaa 6 kk iässä (1-3 rokotteen perussarja rokotteesta riippuen), minkä jälkeen rokote vahvistetaan vuosittain. Matkustaessa pidemmäksi aikaa leishmania-alueelle on koiran rokottaminen viisasta paikallisessa eläinlääkärissä. Yleensä ennen rokotusta koiralta tutkitaan verinäyte, millä vahvistetaan ettei koiralla jo ole leishmania-tartuntaa.
Kissoille ei ole olemassa rokotteita, joten suojaaminen tapahtuu ainoastaan käyttämällä hietasääskiä karkottavaa valmistetta. Huomioi, että edellä mainituista valmisteista ainoastaan Seresto on turvallinen käytettäväksi kissoilla.
Lähteet:
ESCCAP 2019 (European Scientific Counsel Companion Animal Parasites). Guideline 05 Control of Vector-Borne Diseases in Dogs and Cats, Third Edition.
Karkamo V, Kaistinen A, Näreaho A, Dillard K, Vainio-Siukola K, Vidgrén G, Tuoresmäki N, Anttila M. The first autochthonous non-vector-borne transmission of canine leishmaniosis in the Nordic countries. Acta Veterinaria Scandinavia 2014, 56:84
Saari S, Näreaho A, Nikander S. Canine parasites and parasitic diseases. 1.p. eBook, London, United Kingdom 2019
Solano-Gallego L, Miró G, Koutinas A, Cardoso L, Grazia Pennisi M, Ferrer L, Bourdeau P, Oliva G, Baneth G. LeishVet quidelines for the practical management of canine leishmaniosis. Parasites & Vectors 2011, 4:86
Sykes J, Greene C. Infectious diseases of the dog and cat. 4.p. Elsevier Sounders, St. Louis, Missouri, Yhdysvallat 2011